Call US - 214 - 2547 - 142

Tap To Call
ETUSIVU » Metas » Alankomaiden sosiaalinen projekti

Alankomaiden sosiaalinen projekti

Tutustuin kerran yhteen italialaiseen mieheen, kun olin matkoilla Irlannissa moottoripyörällä. Hän asuu itse Amsterdamissa ja on myös moottoripyöräilijä, joten keskusteltavaa meillä oli enemmän kuin tarpeeksi: pyörien huollosta tieseikkailuihin. Olin silloin suuntaamassa Skotlantiin, minkä jälkeen oli tarkoitus mennä Hollantiin, ja vierailukutsu tapahtui saman tien. Yksi uuden kaverini kysymyksistäni on ollut: onko teillä Suomessa tuntureita tai edes kukkuloita? Vastasin, että meillä Etelä-Suomessa maisema on melko tasaista ja korkeampia paikkoja lähdetään hakemaan pohjoisesta, kun siltä tuntuu. Kysyin saman kysymyksen Alankomaista ja vastauksena oli se, että siellä on kaikki erittäin tasaista, jopa litteää. Hahaa, ajattelin, litteää siis. No, katsotaan kun tullaan.

Loputon Kaupunki

Parin viikon päästä tästä tutustumisesta saavuin laivalla Hollantiin. Oikealla kaistalla ajaminen tuntui kotoisan mukavalta ja matkaa Amsterdamiin uuden kaverin luokse oli vajaat sata kilometriä. Kuvittelin, että nyt kohta poistun satamakaupungista ja tulen kulkemaan kauniita metsä- ja peltoteitä, mutta satamakaupunki ei vain jostain syystä tahtonut loppua millään! Kaupunkikyltit vaihtuivat toinen toisen jälkeen ja huoltoasemalle pysähdyttyäni kaivoin navigaattorin esiin. Puolet matkasta oli jo takana ja siinä ehti vaihtua jo useampi paikkakunta. Siis mitä, ajattelin. Jonkun ajan kuluttua saavuin Amsterdamiin ja rupesin kyselemään kaverilta, minne kannattaisi huomenna suunnata, kun moottoripyöräni matkalaukut saivat vihdoin lepopaikan kaverin asunnosta ja pyörä tuntui ihmeellisen kevyeltä ja kivalta ajaa. Silloin italialainen kaverini selitti paljon…

Tottumus Luontoon

Alankomaissa kaikki on todellakin litteää, ei edes tasaista. Meillä Etelä-Suomessa maisemat ovat paljon rikkaampia muodoiltaan, ja meikäläisen aikaisempi lause, että meillä ei ole kukkuloita lainkaan, ei pidä enää paikkaansa: meillä on oikeasti monipuolista luontoa. Sen lisäksi, kun itse olen tottunut siihen, että meillä on metsää joka paikassa, kuvittelin sen löytyvän kaikista muistakin maista – ja monessa maassa asia onkin ollut juuri näin. Hollanti on kuitenkin melko poikkeuksellista aluetta: sen korkeus merenpinnasta on hyvin pientä ja paikoin jopa negatiivista, ja väestötiheys on yli 500 ihmistä neliökilometrille, kun Suomessa vastaava lukema on alle 20. Ei olekaan enää mikään ihme, että Alankomaissa jää hyvin vähän tilaa luonnolle. Mutta yksi paikka sieltä löytyy.

Amsterdamse Bos

Eli Amsterdamin metsä, vaikka ei se tosiasiassa mikään metsä ole. Viime vuosisadan 20-luvulla Alankomaissa oli merkittävä työttömyysongelma, ja sosiaalinen projekti sloganilla ”1000 työpaikkaa viideksi vuodeksi” käynnistyi tämän ihmisten käsillä luodun luontoalueen rakentamisella. Viimeinen puu istutettiin tähän metsäpuistoon vasta vuonna 1967, melkein viidenkymmenen vuoden kuluttua projektin alusta ja usean kymmenen tuhannen työpaikan saavutuksella. Tänä päivänä ei ole enää merkityksellistä, kutsutaanko aluetta metsäksi vai puistoksi, mutta se on ainakin yhden vierailun arvoinen ja ansaitsee kunnioitusta: ihmisillä oli luonto vähissä ja he rakensivat omaa. Metsä on pinta-alaltaan kymmenen neliökilometriä, joten tekemistä siellä on. Vuosittainen kävijämäärä on melkein viisi miljoonaa ihmistä eli melkein joka kolmas hollantilainen. Paikalle pääsee suuntaamalla Amsterdamista kohti etelää ja seuraamalla kylttejä, kunnes löytää metsän vierailukeskukseen. Sieltä saa metsän kartan itselleen ja ei muuta kuin tutustumaan tähän ihmisten luomaan luontoalueeseen, josta löytyy jopa keinotekoinen järvi – oikean suorakulmion muotoinen. Se rakennettiin vuoden 1928 Olympialaisia varten, ja tänäkin päivänä siellä järjestetään soutu- ja melontakilpailuita. Kesäteatterin ja lettukahvilan lisäksi alue tarjoaa erinomaiset puitteet rauhallisen päivän viettoon, kun yrittää päästä Amsterdamin tai muun Hollannin ruuhkasta kauas pois.

Amsterdamse Bos

Tämä alue on Alankomaiden ainoa oikea sopiva paikka luonnon ystäville, ja siihen meidän on melkein mahdoton tottua: pääsemme metsään mistä tahansa Suomen pisteestä vajaan puolen tunnin aikana, kun siltä tuntuu, ja Hollannissa metsässä käynti on aina käynti yhdessä tietyssä metsässä, johon meneminen maan eri pisteistä saattaa olla vähän vaikeampaakin. Kokemusta on sekin, mutta jotenkin tällaisten reissujen jälkeen on niin ihanaa palata takaisin Suomen maisemiin ja nauttia hiljaisuudesta järvellä keskellä metsää jopa pääkaupunkiseudulla.