Call US - 214 - 2547 - 142

Tap To Call
ETUSIVU » Metas » Naapurimaan vihreä kulta

Naapurimaan vihreä kulta

Kävin muutaman kerran Norjassa ja olin joka kerta ihmetellyt kyseisen maan luontoa.

Naapurimaan vihreä kulta

Pohjois-Norjassa voi pysähtyä tien keskelle eikä ympärillä näy ketään eikä kasva mitään – ja kuuluu, kun kärpänen lentää muutaman metrin etäisyydellä. Hiljaisuutta… Mutta mitä etelämpää, sitä enemmän sieltä löytyy näitä uskomattomia maisemia täynnä reheviä metsiä, kristallin puhdasta vettä ja valtavia kallioita. Oliko maassa tilanne aina näin vai onko valtio itse saanut luontonsa niin turistiretkille houkuttelevaksi? Mikä metsäpolitiikka toimii siellä niin ympäristöystävällisessä maassa?

Lukuja Ja Faktaa

Noin 37 prosenttia Norjan pinta-alasta on metsää. Asiantuntijat ovat arvioineet, että se on kaiken kaikkiaan kaksitoista miljoonaa hehtaaria metsää, joista vain seitsemän soveltuu laadultaan tuotantoon ja kun muistetaan vielä metsätilojen saavutettavuus, niin viitisentoista prosenttia tuotantoon sopivaa metsää ei ole tekniikalla lähestyttävissä – nämä metsät ovat sijoittuneet vaikeisiin maisemiin kuten vuoristoille ja fjordeille. Näillä laskutoimenpiteillä päädytään siihen, että vain puolet Norjan metsistä on oikeasti käytettävissä. Eniten siellä kasvaa kuusta (47 prosenttia), mäntyä (33 prosenttia) ja koivua (18 prosenttia). Viime vuosisata on ollut koko maailmassa oikeaa teollisuuskautta. Metsiä on käytetty laajasti ja hakkuut ovat olleet melko massiivisia. Tästä huolimatta, tämän päivän metsätilanne Norjassa on paljon parempi kuin sata vuotta sitten: kun ensimmäisen kerran Norjassa laskettiin metsäresurssien määrä vuonna 1912, luvuksi saatiin 300 miljoonaa kuutiometriä, ja tänä päivänä se on jo tuplat siitä! Miten tämä voi olla mahdollista, kun joka maassa ollaan huolestuneita metsän määrän pienentymisestä? Vastaus on yksinkertainen: Norja on jaksanut pitää sen verran tiukkaa metsäpolitiikkaa, että jokaisen puun elinkaudeksi sen istutuksesta kaatamiseen on laskettu 70-100 vuotta, minkä pohjalta suunnitellaan hakkuun mahdollista määrää seuraaville vuosille.

Esimerkillistä Toimintaa

Norjassa, niin kuin Suomessakin ja monessa muussa maassa, on olemassa sekä valtiolle kuuluvaa metsää että yksityishenkilöiden omistamia metsätiloja. Norjan strategia metsäasioihin liittyen on suunnattu enimmäkseen olemassa olevien metsien ylläpitoon ja tuotetun puutavaran jatkuvaan käyttöön. Perusajatuksena on niin resurssimäärän kuin metsien monipuolisuudenkin säilyttäminen, ja asiassa on huomioitu yhteiskunnalliset, taloudelliset, ekologiset ja kulttuuriset tarpeet sekä tänä päivänä että tulevien sukupolvien arjessa. Norjan paikalliset, niin sanotut lokaalit metsäpäättäjät tekevät jatkuvasti viittä tehtävää. Ensimmäinen tehtävä on voimassa olevan metsälainsäädännön noudattaminen, mikä koskee niin valtion omistamaa metsää kuin yksityisiäkin metsätiloja. Jokainen metsätilan omistaja sitoutuu noudattamaan maan lainsäädäntöä metsäkysymyksissä ja tässä mainittakoon, että metsätilojen omistajat eivät ole viime vuosikymmenien aikana valittaneet valtion liian tiukoista metsälinjauksista. Toinen tehtävä koskee valtion etuuksien jakamista, kun täytyy päättää, mihin sijoittaa minäkin vuonna vihreän kullan säilyttämistarkoituksessa. Kolmanneksi tehtäväksi on osoittautunut sellainenkin tärkeä asia kuin metsätilojen omistajien toiminnasta sopiminen: niin, että kaikki maan kansalaiset toimivat järkevällä ja ympäristöystävällisellä tavalla kestävä kehitys mielessään. Vielä kaksi tehtävää ovat metsien käytön ja ylläpitotoimenpiteiden suunnittelu sekä metsien säilyttämiseen kohdistuvan toiminnan ohjaus.

Esimerkillistä Toimintaa

Siis ihan yksinkertaisia asioita. Niin valtio kuin sen kansalaiset säästävät metsää ja pitävät sitä erittäin tärkeänä luonnon resurssina, jota pitää käyttää säästäväisesti ja järkevästi eikä niin, että tänään hakataan kaikki pois ja tulevat sukupolvet keksivät itselleen jotain muuta. Maassa on olemassa myös itsenäinen säätiö, johon metsätilojen omistajat sijoittavat vuosittain neljästä neljäänkymmeneen prosenttiin niistä rahoista, jotka on saatu metsän myynnistä, ja kyseinen säätiö huolehtii metsän kehityksestä: rakentamalla uusia teitä, parantamalla puutavaran ekologisuutta, valvomalla metsän käyttöä… Siis kaikkea hyödyllistä. Toivoisin, että nämä yksinkertaiset asiat olisivat sijoittuneet joka ihmisen takaraivoon itsestään selvinä käytäntöinä, joita noudattamalla saamme omasta luonnostamme enemmän rikkomatta sen määrää ja monipuolisuutta.